We could get used to this

Noniin, paljon on mahtunut kaikkea näihin ensimmäisiin päiviin. Aamulla olimme ylhäällä melko kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan (takapihallamme on siis kukko). Päätimme lähteä kävellen tutustumaan lähimpään rantaan, St. Felixiin. Lenkki kulki muutaman rannan kautta nummille, missä ohitimme lehmiä ja fiilistelimme ihania maisemia. Annetaan kuvien puhua puolestaan.

 

Paikallisia postilaatikoita

Lenkin jälkeistä kotitreeniä hieman vaikeutti korvia ja naamaa nuoleva Paris

 

Toisena päivänä menimme myös kouluun samaiselle luennolle pariksi tunniksi, jonka jälkeen olikin tiedossa loppuviikko vapaata yliopistolta. Tai siis normaalisti kurssit eivät ole edes vielä alkaneet, mutta jostain syystä tämä yksi on ainakin. Otimme tällä kertaa kulkuvälineeksi paikallisen bussin. Juttelimme yhdelle naiselle pysäkillä ja hän kertoi, että joskus oli vielä olemassa bussiaikataulut, mutta ei enää. Bussi joko tulee tai ei tule. Tai tulee muutama 10min välein ja sitten voikin olla vaikka 40min tauko. Eli Caribbean style. Bussissa soi karibialaistyylinen musiikki ja se viiletti ylös ja alas teitä, joista välillä pilkisti näkymä merelle. Kyyti, joka todella sai hyvälle tuulelle.

Meidän pysäkkimme

Linja-autossa ompi tunnelmaa

 

Koulun jälkeen otimme bussin takaisin päin Gosierin rannalle. Kello oli jo 5, niin kävimme vain istuskelemassa biitsillä, jonka jälkeen kävelimme kotiin jokusen kilometrin. Oli lopulta jo aika myöhä, ja kokkailujen jälkeen olimmekin jo aika valmista kauraa untenmaille.

Ruoan valmistusta

 

Torstaina oli aika ensimmäiselle biitsipäivälle. Otimme bussin Gosieriin ja nautimme päivästä auringon alla. Pienet päikkärit, uimista, aurinkoa, lukemista ja muuta mukavaa. Life is tough. Tapasimme myös muutaman vaihtarin biitsillä. Kotiin päätimme taas kävellä ja illalla oli luvassa ekat kekkerit, missä oli paikalla paljon syksyn vaihtareita ja muita reissulaisia, sekä paikallisia. Tutustuimme myös paremmin paikalliseen erikoisuuteen Ti Punch, missä vaaleaan rommiin sekoitetaan sokeria ja limeä. That’s it. Ilta oli aivan superkiva, tutustuimme moniin ihmisiin ja pääsimme taas kunnolla puhumaan ranskaa ja no, vähän englantiakin.
 

Ensimmäisenä kirjana menossa Rommipäiväkirja

Marancuya mehua

 

Rommia joka lähtöön

 

Perjantaina päätimme ottaa bussin toiseen suuntaan päätietä ja suunnata St. Annen biitsille. Odottelimme pysäkillä tovin, kunnes yksi Guadeloupelainen mies Olivier pysähtyi pysäkille, nousi ulos autosta ja tuli juttelemaan meille. Hän näytti hyvin ystävälliseltä, ja kertoi ettei busseja menisi kovin usein. Hän oli matkalla samalla biitsille ja tarjosi kyytiä. Olimme hyvin epäileväisiä, mutta lopulta päätimme nousta kyytiin, sillä meillä ei ollut mukana oikeastaan mitään arvokasta ja tyyppi ei vaikuttanut kovin epäilyttävältä. Autossakin oli vain lasten leluja ja kaksi turvaistuinta. Saavuimme ihanalle Caravellen rannalle, missä palmupuut reunustivat rantoja ja pieni merituuli hipoi ihoa. Päädyimme kohtalaisen rauhaisaan kohtaan rannasta, otimme aurinkotuolit ja pohdimme voiko elämä tosiaan olla näin rankkaa. Kyllä se vaan voi. Ei valittamista. Takaisin olikin hieman haastavampaa saada kyytiä, mutta kyllä se bussikin sieltä vihdoin saapui.

 

St. Anne - Caravelle

 

Illalla lähdimme viikoittaisille markkinoille, missä myytiin ruokaa, juomaa, koruja ja kaikenlaista pientä kivaa. Ruoat mukaan ja istumaan yhdessä edellisiltaisen porukan kanssa. Mukavaa istuskelua ja kiva nähdä ja maistella paikallisia juttuja. Pääsimme lisäksi kulkemaan kahden saksalaisen vaihtarin, Mimin ja Caron, auton kyydissä, sillä he asuvat ihan meidän kämppämme lähellä ja Caro jää tänne vielä kevääksikin.

Perjantain markkinat

Kookos- ja ananaskakkua

 

Nyt tehtävälistalla olisi auton hankkiminen ja asuntojen tutkiminen, jos muutamme kuun vaihteen jälkeen muualle. We’ll see how it goes. Muutama jännempi juttu on täällä myös se, että joka puolella on joko kanoja, lehmiä tai vuohia. Tälläkin hetkellä jossain päin takapihallamme ammuu lehmä... Kuvia kämpästä tulossa jossain vaiheessa myös. Kuultiin äsken, että tässä onkin näemmä neljäs huone ja joku ranskalainen muuttaa tänne pian. Seuraavaan päivitykseen asti taas adios!