lauantai 31. toukokuuta 2014

La Dominique - the extremity reaches the next level


Tuli keskiviikkoaamu 7.5. Tytöt, jotka eivät tunteneet toisiaan vielä tammikuun ensimmäisinä päivinä, olivat nyt viettäneet tiiviisti aikaa ja jakaneet saman Gwada-kokemuksen. Nyt oli mahdollisuus vielä yhteen viimeiseen kimppareissuun. Suunnitelma: 14 päivää, 3 saarta. Martinique, Dominica ja St. Lucia laivalla reissaten. Suurin osa öistä oli tarkoitus viettää leirielämän merkeissä, eli mukaan matkaan lähti riippumatot ja pari pressua. Kuten myöhemmin vielä ilmenee, kaikki ei mennyt tälläkään kertaa ihan kuten Strömsössä, mutta se on elämää se.


Yö oltiin poikien nurkissa, jotka sitten aamulla aikaisin heittivät meidät Pointe-à-Pitren satamaan ja saivat samalla auton käyttöönsä. Onnistuimme menemään heti johonkin väärään jonoon, joten itse kapteeni kävi leimaamassa meidän lippunne jollain tiskillä, jonne ilmeisesti olisi kuitenkin pitänyt jonottaa. Laivamatka sujui rauhallisesti ja kesti reilut 2 tuntia. Perillä suunnitelmana oli löytää auto ja lähteä tutustumaan saareen. Ensimmäinen ongelma tuli kylläkin jo ennen tätä. Meillä ei ollut osoitetta mihin olimme menossa Dominicalla, joten tulli ei päästänyt meitä maihin ennen kuin saimme osoitteen hommattua. Etsimme pienestä esitetelineestä yhden hotellin nimen lähistöltä ja vaihdoimme tullivirkailijaa. Toimi! Sitten auto. Suunnitelma hyvä kymmenen – toteutus, noh… Saimme aika piakkoin selville, että autonvuokraamiseen tulee olla 25-vuotias. Not enough. Pysähdyimme ottamaan pienen ruoka- ja miettimistauon. Etsintä jatkui. Pikaruokapaikan mies neuvoi meille yhden varaosapuljun samalta kadulta, joka vuokraisi autoja. Vastaus: ”Meillä on jäljellä vaan toi minibussi”. Noh se oli vähän turhan hintava meille joten jatkoimme etsintää. Toinen paikka mihin eksyimme oli toimisto, missä ei ollut ketään paikalla, mutta telkkarista tuli joku Suomea käsittelevä ohjelma? Hämmentävää. Lopulta saimme työntekijän soittamalla paikalle ja pitkien selvittelyjen jälkeen olisimme voineet vuokrata pienemmän auton, mutta lisävakuutuksesta olisi pitänyt myöskin maksaa pitkä penni. Tässä vaiheessa minibussivaihtoehto oli jo alkanut kuulostaa aika houkuttelevalta ja kun vielä laskelmoimme, että jos nukuttaisiin pelkästään autossa, niin hintakaan ei olisi niin paha. Sen lisäksi paikan päällä ei oikeen yhtään mihinkään tulisikaan menemään rahaa. Lopputulos: etsimme pientä opiskelijabudjettiautoa – vuokrasimme kolmestaan minibussin. Not too bad.




Random finnish tv program...?
Ootellaan autovuokrafirman myyjää saapuvaksi

We got our minibus!

Let's go then!

Eikun rattiin, mutta oikealle puolelle, sillä maassa vallitsi vasemmanpuoleinen liikenne. Ekaa kertaa minibussin ratissa, ekaa kertaa automaattiauto alla ja ekaa kertaa autolla vasemmanpuoleisessa liikenteessä ja mitä näitä nyt on. Ei ollut kerta eikä kaksi kun vilkun sijaan olivat taas tuulilasinpyyhkijät huitomassa etuikkunassa. Alkuun mittasuhteet tuntuivat hyvin vaikeasti hahmotettavilta, mutta pian siihen jo tottuikin ja sitten mentiin milloin minkälaisia vuoristoteitä ylös ja alas. Ensin otettiin suunta kohti Champagne reeffiä, eli shampanja riuttaa, missä snorklausmahdollisuudet olivat kuulemma näkemisen arvoiset. Sitä ne todella olivat. Riutan nimi tulee siitä, että pohjasta nousee paljon kuplia kuin shampanjasta, johtuen volkaanisesta maaperästä. Näimme myös muutaman mureenan ja kalmarin. Cool place. Snorklauksen jälkeen etsimme pienen kaupan ja parkkeerasimme pienen ja vaatimattoman automme tien varteen, nousimme katolle ja ihailimme kun aurinko laski kauas horisonttiin. Yöksi jatkoimme saaren eteläkärkeen paikkaan nimeltä Scott’s Head, missä jätimme auton niemen kapeimpaan kohtaan. Illalla vielä korttia kynttilänvalossa ja tähtitaivasta auton kattoikkunasta. Alkuhaasteiden jälkeen reissu oli siis lähtenyt loistavasti liikenteeseen.


Going to champagne reef





Photoboom Maiju, ihan oikeesti hei :DDD

Champagne reef












Playing cards in the candle light




Aamulla näkymät eivät olleet hullunkurisemmat, vaikka yötä olikin hieman aluksi häirinneet hyttyset. Ihmettelimme tosin miten siinä tuulessa yksikään hyttynen pystyi edes lentämään. Kiipesimme Scott’s Headin huipulle katsomaan maisemia ennen snorklaamista jyrkänteen alapuolella. Ostimme joltain paikalliselta kauppiaalta ehkä yhdet maailman makeimmista mangoista, jotka saapuivat suoraan bussihotelliimme. Uusi päivä, uudet kujeet. Palasimme takaisin pääkaupunkiin Roseauhun. Roseau on paikan pääkaupunki, hieman sekava, hieman epäsiisti, mutta kuitenkin ihan siisti nähtäväksi ja täynnä paikallista elämää. Kävimme ostamassa ruokaa, otsalamput lukemiseen, USB-autolaturin kameroiden, kännyköiden ja kajareiden lataukseen, sekä discovery passin, jotta yhdellä ja samalla hinnalla pääsee rajattomasti tiettyihin nähtävyyspaikkoihin/luonnonihmeellisyyksiin. Törmättiin kadulla myös ehkä pisimpään näkemäämme rastalettiin, joka kaiken lisäksi tunsi suomalaisen, joka oli tehnyt Dominicalla maisterin opintonsa. Taas kerran hämmentävää.


Scott's Head



A little bit more snorkeling...





Basse-Terre, Guadeloupe näkyvissä


Place to stay



Again in Roseau




Kun hommat oli hoidettu, oli aika poistua Roseausta ja suunnata kohti Trafalgarin vesiputouksia. Ajelimme ylös vuoristoon sademetsän uumeniin ja itse trekkausta ei ollut paljon edes mainittavaksi. Itse aika menikin taiteillen kiveltä toiselle ja päätyen lopulta itse putoukseen uimaan. Vesi oli aika kylmää, mutta paikka aika taianomainen, varsinkin kun sateenkaari ja aurinko toivat vielä lisäsäväyksen. Tietämättämme vieressä oli myös kuumia lähteitä, joissa vesi on väriltään ruskeaa rikkipitoisen maaperän ansiosta. Sinne siis nauttimaan kylvystä keskelle sademetsää. Could be worse, again. Illala tarkotus oli majottua kohtuu lähelle seuraavan päivän trekkausurakan alotuspaikkaa. Vähän eksyiltiin ennen hyvän paikan löytymistä.

Trafalgar falls
A bit of swimming and climbing





Hot springs


Sleeping spot 2

The Dinner



Sit oli sen päivän vuoro ku meijän reissu ja sen ekstriimiys meni aivan uudelle levelille ihan kertaheitolla. Päivän kohteena oli boiling lake, eli maailman toiseksi suurin kiehuva järvi, jonne edestakainen vaellus veisi 6-7 tuntia yli useampien vuorten. Lähdimme liikenteeseen puoli kymmenen maissa aamulla. Reitti kulki ensin pidemmän matkan metsässä kunnes kunnon hc nousut alkoivat. Jossain vaiheessa tuntui, että oltiin jo niin huipulla kuin voi olla, mutta joka mutkan takana nousu vai jatkui ja jatkui. Matkalla oli myös huimia laskuja pitkin vuorenrinnettä. Lopulta saavuimme ensin paikkaan nimeltä Valley of Desolation. Iso höyryävä laakso vuorten keskellä, mitä halkaisi mustanharmaat joet ja useammat vesikuopat, joissa vesi kiehui maaperän takia. Yksi toisten opas laittoi meille paikalliset sotamaalaukset sulfaatilla, itse olimme liikkeellä ilman opasta. Paikka oli tavallaan aika taianomainen ja matkalla näimme niin montaa eri väristä vettä, ettei sellaisten olemassaoloa olisi edes osannut kuvitella. Laakson kontrasti myös muuten ympärillä olevaan vihreeseen sademetsään oli suuri. Jatkoimme matkaa, kirjoitimme joen kallioihin ja trekkaus jatkui vielä noin kolme varttia.


Finally. Saavutimme kiehuvan järven, minkä taustalla myös höyryn poistuessa oli mahdollista bongata kauampaa meri. Keskellä järveä kiehui kuin tulikuumassa perunakattilassa. Kiehuminen pitäisi johtua paikan alla olevasta magma kammiosta. Vähän evästaukoa, kuvia ja videoita. Upea paikka. Yksi oppaista kysyi meiltä ”What time is it?” Etsiessämme kelloa hän jo vastasi kysymykseensä: ”It’s hiking time!” Nyt sitten vaan paluumatkalle ja sama reitti takaisin. Muut olivat jo lähteneet aiemmin ja olimme paikan viimeiset kävijät. Päivittelimme kolmestaan miten siisti kiehuva järvi oli ja sen lisäksi koko trekkaus sademetsineen ja höyryävine laaksoineen. Huikeeta. Paluumatka muuttikin monta asiaa. Olimme taas Valley of Desolationissa ja saimme ehkä historiankaikkeuden huonoimman idean. Monet olivat puhuneet munien keittämisestä kiehuvissa kuopissa, mutta koska me unohdimme ostaa munia, ajattelimme testata sulaisiko vesipullo kiehuvaan kuoppaan (hyvin tyhmää, ihan kuin muovi sulaisi reilussa 100 asteessa, jossei nyt muovikauhakaan pastakattilassa sula). Meille tuli kuitenkin tarve ottaa pullo pois kuopasta, koska emme halunneet roskastaa muuten niin koskematonta luontoa. Maiju lähti ottamaan pidempää tikkua muutaman metrin päästä kunnes maa sortui jalkojen alta ja tyttö putosi maan alla olevaan kiehuvaan vesikuoppaan puoleenväliin pohkeita asti. Onneksi Maiju pääsi heti itse pois kuopasta, mutta jalat olivat jo hyvin pahasti palaneet. The rest remains history but to make this story short… Kaatosade, palaneet jalat, viimeiset laaksossa, ei puhelimia/kenttää, 2,5h trekkausta yli vuorien takaisin, maailman sisukkain tyttö kävelee paljain jaloin koko matkan. Oli yksi maailman helpottavimmista tunteista nähdä ihmisiä kun pääsimme perille. Suoraan sairaalaan. To add: kaikki on nyt ihan todella hyvin ja ei voi ajatella kuin että onni onnettomuudessa. We definitely reached the next level…



Sairaalassa Maijua viihdytti hassunhauskat lääkärit ja mieshoitsut, meillä Katrin kanssa puolestaan seuranamme oli poliisi nimeltään Daniel, joka mm. antoi puhelinnumeronsa, kutsui bilettämään ja tarjosi kokkaavansa meille kalaa. Hän myös metsästi meille vessapaperia, pelaili jotain kännykkäpelejä ja höpötteli vähän mitä milloinkin. Never in Finland. Tämän jälkeen joskus 10 aikaa illalla oli luvassa hyvinkin ansaittu KFC-ateria, aka vihdoin ”kunnon” ruokaa! Nukkumaan parkkeerattiin Rouseaun kaupungin laitamille ja oltiin hyvin tyytyväisiä että tämä päivä oli vihdoin ohi. Päivän motto : ”Se mikä ei tapa, se vahvistaa”.



Titou Gorge, rotko trekin alussa, minne olisi voinut mennä myöskin uimaan






And then down to the valley...
Might have been a good place to pee, or did it happen...?

The Valley of Desolation



Surullisen kuuluisa Valley of Desolation










Reaching the boiling lake





Police offecer's number...

Lauantaiaamuna olimme jälleeeeen Roseaussa. Ei kaupunki kuitenkaan niin kiva ole, että siellä joka päivä jaksaisi käydä, mutta silti päivä toisensa jälkeen löysimme itsemme sieltä. Taas lisää leipää ja banaaneja kassiin, rahaa ulos automaatista ja hetken wifi yhteys läheisestä kahvilasta. Tarkoitus oli suunnata Emerald Pool vesiputouksille uimaan. Eksyimme kuitenkin vuorenrinteillä, mutta lopulta löysimme perille. Oli hyvin sateinen päivä, joten vaatteet jotka aikoi laittaa päällensä, kastuivat totaalisesti. Matka oli vain 5-10 minuuttia ja päädyimme uimaan Katrin kanssa vaatteet päällä, olivathan ne jo märät valmiiksi ja pesukaan ei niille huonoa tehnyt. Edellisenä päivänä kastuneet kaikki vaatteet alkoivat haisemaan kuin kuolema, kun ei missään välissä saatu niitä kuiviksi. Ja koska elimme 6 päivää elämää pelkän minibussimme varassa, miksei sheivaisi vessan lavuaarissa, kun sellainen oli tarjolla. 










Kohti pohjoista. Pohjoisessa haluttiin ainakin nähdä Pirates of the Caribbean kuvauspaikkoja, sillä varsinkin kakkososaa oli kuvattu juuri Dominicalla. Ensin bongattiin Number One Beach, jossa yritimme hyvin epätoivoisesti, määrätietoisesti ja jääräpäisesti rikkoa kookosta, mutta tuloksetta. One day… Tämän jälkeen kävimme pienessä kylässä Sand Beach Barissa, mitä piti mukava brittinainen. Lopulta parkkeerasimme automme kohtuu lähelle kylää vuoren rinteelle, mistä aukeni suora näköala rannikolle. Pelailimme korttia ja joimme vähän rommia. Juuri ennen nukkumaanmenoa joku epämääräinen mies tuli koputtelemaan ikkunoihimme: ” Helou, helou, helou! Tourists? Helou, helou…” Turistit sanoivat olevansa ok, eivätkä tosiaan avanneet ovia ja miekkonen häipyi. Ja vielä kyseisen päivän aikana kuultua:


·         Katri: ”Laitaks sä Hanna housuja?” Hanna: ”En mä oo päättäny vielä…” –Emerald Pools

·         ”Siis pitääks täs tankkaa ite, mitä helvettiä?” –Vito, Marigot


Maiju having hard time to get down :D


Could we park any closer?

We will make it!

NumberOneBeach







Birds flying over
Rum and sprite

Sand Beach Bar: "Life isn't about waiting for the storm to pass it's about learning to dance in the rain."


Sunnuntai aka Suomessa äitienpäivä koitti ja vietimme rauhaisaa aamua hienolla näkymällä varustettuna pyykkejä kuivattaen. Pistimme kamat kasaan ja suuntasimme kohti brittileidin suosittelemaa vesiputousta nimeltään Chaudiere Pools. Auto otti ”hieman” asumaa kuoppaisella tiellä, onneksi ei pohja jäänyt matkan varrelle. Jätimme auton siihen ja lähdimme Katrin kanssa etsimään paikkaa. Olimme jo kääntymässä takaisin kun ajattelin vielä kurkata seuraavan mutkan taakse. Siellä se kyltti vihdoin olikin. Päätimme lähteä katsomaan minkälainen paikka tuo olisi. Kohtasimme pari vuohta, otin osumaa ylittäessämme muutaman joen ja löysimme lopulta paikan. Not so special, mutta tulipahan vähän aamuliikuntaa ja lisäksi löysimme tiettyjä punaisia siemeniä kerättäviksi, jotta niistä voisi sitten kotona tehdä vaikka koruja. Yritimme etsiä apteekkia tuloksetta, sillä oli sunnuntai ja äitienpäivä. Löysimme kuitenkin hyvää ruokaa yhdeltä ruokakujalta, vaikka muuten paikka olikin aika kuollut. Eikun kohti Indian Riveriä!



Waking up and trying to dry some clothes



Going to search for the Chaudiere pools




Chaudiere pools, or might be at least?



Indian River, joki Dominican pohjoisosissa on kuuluisa siitä, että varsinkin elokuvaa Pirates of the Caribbean: Dead Man’s Chest on kuvattu siellä vuonna 2005. Saimme oppaaksemme rastatyypin nimeltä Super Special, mikä olikin todella mukava heppu. Hän souti meidät ylös jokea pitkin, näimme paikkoja missä leffaa oli kuvattu, puunjuuret kohosivat joesta ja olivat täynnä jättiläisrapuja. Perillä saimme maistaa puusta banaaneja ja manteleita, keräilimme siemeniä ja saimme oppaaltamme hienot linnut. Nappasimme joesta myös yhden kookoksen, jotta Super Special voisi näyttää esimerkkiä kookoksen avaamisesta. Tyypillä oli myös majoituspaikka vuorenrinteillä, minne hän oli myös Johnny Depin kuvausten aikana majoittanut. 500 hengen kuvausryhmä oli varmasti vallannut kaikki mahdolliset yöpymispaikat kohtalaisen kehittymättömällä Dominican saarella. 

Maiju tarvitsi jotain jalkoihinsa, ja kun apteekit olivat kiinni, tarjosi oppaamme kookosöljyä, mitä hänellä olisi kotonaan. Noh, miksei. Opas hyppäsi kyytiimme ja ajoimme ylös rinteille. Paikan päällä oli useampi siisti bungalow, joihin olisikin mielellään majoittunut ellei lähtö Martiniquelle olisi ollut luvassa seuraavana aamuna. Ne eivät olleet mitään luksuskämppiä, mutta pirun siistejä silti. Vieressä asui myös Specialin työkumppani Captain Mark, jolla olikin sitten vähän coolimpi kämppä ja baari terasseineen ja näköaloineen. Mark oli reissannut Karibialla jo 30 vuotta, kirjoittanut kirjan elämästään ja tykkäsi olla oman elämänsä herra, pössytellä ja olla stressaamatta mistään. Päätimme jäädä yhdelle ti’punchille ja kuuntelimme kaikkia hauskoja juttuja mitä tyypillä oli kertoa. Maiju myös osti tuon kyseisen kirjan, minkä Mark allekirjoitti Saintsin saarelta Guadeloupelta ostamallaan keksillä. Lopulta kieltäydyimme tarjotusta shottirallista, sillä oli vielä tarkoitus ajaa yöksi kohtuu lähelle Rouseauta, jotta auton palautus ja laivaan hyppääminen onnistuisivat aamulla mahdollisimman helposti. Joskus päivän paras idea voi olla se, missä ei ole päätä eikä häntää. Onneksi siis päätimme lähteä hakemaan epämääräistä kookosöljyä (joka oli sitä paitsi rommipullossa).


















Nice view!

With Super Special


Captain Mark

Bungalows of Super Special



The book with the most special signature



Yritimme vielä etsiä kuumia lähteitä ennen pimeää, mutta tuloksetta. Kuitenkin pieni alastonuinti joessa tuli kysymykseen. Illaksi ajoimme Mero biitsille lähemmäs pääkaupunkia. Aamulla kun kuivattelimme edelleen niitä samoja kosteita vaatteita, joku paikallinen ilmestyi ja yritti ostaa niitä???? Business? Why o Why? Ei myyty. Anyhow, kuten Maiju päiväkirjaamme kirjoitti, kytkin ylös (meillä ei ollut kytkintä), auto palautukseen ja matka Martiniquelle sai luvan alkaa. Siitä sitten ihan oma tarinansa eriksene. All in all, great six days despite of everything that occurred. Dominica on aivan huippu, siitä ei pääse yli eikä ympäri.