Eli reissuhan oli jo käynnistynyt
Domicalla kuutta päivää aiemmin. Niin siisti maa kyllä, että ei mitään järkeä,
vaikka meillä sitä huonoa tuuria olikin. Dominican käänteistä aiemmassa
postauksessa täällä. Jos Dominica oli vähän kuin Guadeloupen Basse-Terre
tulivuorineen, vesiputouksineen ja muutenkin luontoaktiveetteineen (ei luksus
lomailijoille), niin seuraava kohde Martinique puolestaan muistutti enemmän
Gwadan Grande-Terreä, tosin hieman enemmän eurooppalaiseen tyyliin.
Parin tunnin laivamatka taittui
tällä kertaa aika pomppuisesti, mutta lopulta aamiainen pysyi kuitenkin sisällä
ja saavuimme auringonpaisteen saattelemana Martiniquelle. Jätimme invalidimme (lue
Maijun) sekä tavaramme viereiseen kahvilaan, jotta minä ja Katri pääsimme
lähtemään vuokra-auton metsästykseen. Kahvilan nurkkaus näytti enemmän
mustalaisleiriltä kaikkine tavaroineen ja riippumattoineen. Tämä kuitenkin
kannatti, sillä ei aikaakaan kun olimme vuokranneet pienen valkoisen ja
semihalvan citikan, joka oli ehkä noin kolmanneksen Dominicalla vuokraamastamme
maantielaivasta. Palasimme siis takaisin oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Vaikka
vain viikko takaperin vasemmanpuoleinen liikenne oli aiheuttanut ongelmia
aluksi, oli siihen lopulta tottunut hyvinkin nopeasti. Tästä saattoi johtua
ensimmäisen viiden minuutin aikana vasemman kaistan ottaminen epähuomiossa,
vilkun sijaan pyyhkivät taas tuulilasin pyyhkijät ja kun palattiin takaisin
manuaalivaihteistoon eiköhän se autokin sammunut pari kertaa risteykseen.
Pientä alkukankeutta, sitten se taas sujui normaaliin tapaan. Suunta kohti
etelää ja pääkaupunkia Fort-de-Francea!
|
Mustalaisleiri paikalliseen pieneen kahvilaan |
|
Uus upea kaaramme |
Kun on jo 6 päivää nukkunut
autossa ilman mitään suihkuja saatika vesivessoja, oli aika nauttia luksuksesta
ja ottaa hotelli yhdeksi yöksi. Pyörimme autolla hieman pääkaupungin katuja ja
bongasimme kartasta turisti-infon. Auto parkkiin ja heti edessä näkyikin yksi
hotelli mihin menimme hintaa kysymään. Vähän ympäripyörittyämme päädyimme kyseiseen
hotelliin ja ensimmäinen to do homma oli ilman epäilystä pyykkien peseminen.
Vaatteet, jotka olivat olleet kosteina jo kiehuva järvi –päivästä lähtien,
haisivat todellakin kuin kuolema, tai omien kommenttien mukaan ” Nä vaatteet
haisee ihan siltä ku madon pistäis koukkuun”. Aivan. Automaattipesula ja ruokakauppa
löytyivät, nice indeed.
Illalla Maleconin rannassa Kebapia (Kyllä, Kebap) ja desperadokset
rantalaiturilla. Feels good to sleep in a proper bed.
|
Huoneessa oli siistiä, hetken |
|
Pyykkiä pesemään |
|
Rengas kuun ympärillä |
|
Kebapia |
|
Jokaisessa meissä asuu pieni lapsi, toisissa isompi |
|
Despeä rantalaiturilla |
Ihanaan luksusaamuun heräämistä
siivitti ensimmäinen näky silmien avaamisen jälkeen – Maijun rakko vuoti
lattialle (no more questions). Anyhow, koska hotellihuoneessamme oli jääkaappi,
meidän ei tarvinnut tyytyä tällä kertaa leipä+banaani aamiseen. Nyt oli rahkaa,
jogurttia ja banaania - että maistui astetta terveellisempi aamiainen hyvältä. Suuntasimme
auton kohti Sainte-Annea ja Salinesin biitsiä. Sitä ennen oli kuitenkin aika pistäytyä rommitislaamossa numero 1: Trois Rivières. "Ei pääsyä tislaamoon ilman opasta." Niin niin ja joo joo, mitäs jos ei osattaiskaan ranskaa, eihän me silloinkaan ymmärrettäis? Ja eikun tutustumaan ja maistelemaan. Sen jälkeen oli aika vihdoin juhlia sitä
vappua! Meillä oli ollut koko ajan matkassa serpentiiniä ja ilmapalloja
odottamassa oikeaa paikkaa ja aikaa. Eihän nyt Suomen vappua olisi mahdollista
kokonaan missata. Skumppaa ja picnic eväitä, ilmapalloja, aurinkoa ja valkoista
hiekkaa. Lopulta annoimme ilmapallot (mitkä nyt olivat vielä ehjiä) vieressä
leikkiville lapsille, mitkä olivat onnesta soikeina. Löysimme myös erittäin
houkuttelevan yöpaikan, johon palaisimme illalla myöhemmin takaisin. Maiju
pissas suoraan ison vihasen punaisen ravun kotiin, joka tuli ulos kodistaan
ihmettelemään mitäs hemmettiä siellä oikeen tapahtuu. Housut kintuissa pomppaus
pois pusikosta, ei kait sitä oikeen voinu olla nauramattakaan. Ihastelimme
vielä auringonlaskua biitsillä, ennen kuin lähdimme etsimään iltapalaa St.Annen
pienestä rantakylästä.
|
Aamuinen picnic |
|
Tutustumista ominpäin |
|
Rommitislaamo #1 |
|
Kaikesta on mahdollista nähdä se humoristinenkin puoli |
|
Sexy handicapped pose |
|
Sisäänpääsy kielletty ilman opasta |
|
Ja hyvää oli |
|
Tuliaisia |
|
Sainte-Anne |
|
Ja VAPPU käyntiin nyt! |
|
Sinne meni pallot lapsukaisille |
|
Olevinaan hyvin bongattu yöpymispaikka, ulkoisesti kylläkin aika idyllinen |
|
Beach of Salines |
|
Kun palasimme Salinesin biitsille
ja olimme majoittautumassa pieneen mökkiimme riippumattoinemme, ilmeni muutama
pikkuinen probleema. Vaikka muuten olimme meren rannalla, koppero sijaitsi
pienen järven rannalla. Se tarkoitti auton ovien avautuessa järjetöntä ninja
hyttysten hyökkäystä. Niitä oli siis niin paljon, niiiiiin paljon. No se ei
jäänyt ainoaksi ongelmaksi, sillä majassamme oli teltta ja siellä joku
laitapuolen kulkija makoilemassa ja polttelemassa pilveä. Miekkonen ei
vastannut huhuiluihimme. Päätimme ottaa hatkat ja lähteä etsimään onnea
muualta. Kodinetsintä siitä eteenpäin olikin aika lailla vailla päämäärää. ”Jaa
tuolla suunnassa on joku biitsi, mennään
sinne.” Monta monituista kilometriä myöhemmin saavuimme Anse Micheliin, missä
tappajatuuli teki olosuhteista mahdottomia ja pressukin repeytyi siinä
tuulessa. Uutta yritystä kehiin. Lopulta majoituttiin kohtalaisen lähelle autotietä näköalapaikalle
paviljonkikatokseen, jonka olimme bonganneet jo ensimmäisen kerran siitä ohi
ajaessamme. Pressut ja riippumatot kiinni, yhdet ti’punchit naamaan ja
nukkumaan.
|
Banaania ja leipääääää |
Yö meni kohtalaisesti, vaikka se
olikin aika sateinen ja tuulinen. Aamulla kun vielä koomailimme riippumatoissa
oli paikalla myös muutamia turisteja ihmettelemässä ja häiriköimässä. ”Toi nainen vaan tuijottaa tossa suu auki,
tuijottais ees suu kiinni!” 5 min myöhemmin tuijotus jatkuu samassa asennossa.
Matka jatkukoon. Katrin kuivumassa oleva reppu jäi kiinni auton peiliin,
huomattiin vasta kovassa vauhdissa, että siinähän tuo lepattaa. Jalat aiemmin
telonut Maiju meni yksityiselle lääkäriin, ja koska täällä kaikki aina kesti ja
kauan kestikin, lähdettiin sillä aikaa Katrin kanssa eksyilemään . Sainte-Anneen
jätskille, selvittämään yösukellusmahdollisuuksia (ei onnannut) ja sitten pitkä
ja kivinen tie autolla Baie des Anglaiseen. Siellä pientä trekkausta, älyttömän
paljon rapuja ja pieni virkistäytyminen mereen. Palattiin lääkärin
vastaanotolle, missä meitä odotti huonot uutiset: Maijun tulisi palata heti
Gwadalle, mitä nopeammin sen parempi, sillä tulehtumisvaaraa ei kannattanut
ottaa. Olimme lopulta kaikki kolme lääkärin vastaanotolla. Siinä oli kyllä mies
oikeassa ammatissaan, niin mukava ja halusi todella auttaa. Etsitään siinä lentoja
lääkärin työkoneella kun Maijun jalkoja paketoidaan, sillä seuraava laiva
menisi vasta monen päivän kuluttua. Se oli lopulta aika huvittavaa: lääkäri istui
potilastuolilla ja me lääkärin paikalla. Supersymppis doktori oli kyllä!
|
Baie des Anglais |
Päivä oli jo pitkällä ja kaamea
nälkä kurni vatsassa joten eikun syömään! Sitten nettikahvilaan, jotta
saataisiin Maijulle lennot, sillä maksamisen kanssa oli hieman ongelmia
lääkärin vastaanotolla. Oltiin jo valmiiksi Marinin satamassa, joten yritettiin
kalastella venettä, joka liikkuisi viikonloppua St.Lucialle Katrin kanssa. Ei
käynyt vielä tuuria sen kanssa ja myöhemmin selvisikin, että erittäin hyvä niin,
muuten meillä olisi ollut todellinen iso ongelma. Lento oli seuraavana aamuna
klo 8:00, joten päätimme lähteä lentokentälle yöksi. Oli vain yksi mutta,
siellä ei saanut yöpyä missään tapauksessa ja ovet menisivät kiinni klo 23. Tämän
saimme selville ekalla yrittämällä jututtaessamme kolmea vartijaa ja yhtä
poliisia. He sanoivat kylläkin, että olisi parempi kysyä yövahdeilta, jotka
tulevat vuoroon klo 22. No näin siis tehtäisiin. Hengailimme lähellä
sijaitsevalla parkkipaikalla, sillä lentokentän parkki oli maksullinen. Uutta
yritystä putkeen. Vastaus oli tälläkin kerralla hyvin selkeä: ei, ei ja vielä
kerran ei. Poikkeuksia ei tehdä. Lentokentällä ei saa kukaan yöpyä. Tämä ei kerta
kaikkiaan ole mahdollista. Great! Yritimme kovasti vakuuttaa tarinallamme ja
vedota Maijun jalkoihin ja terveydelliseen riskiin. Tarina itsessään oli
jotakuinkin totta, vaikka ehkä hieman höystettynä valkoisilla valheilla, sillä
meillä kahdellahan ei ollut edes seuraavana aamuna lentoa. Sanoimme yöpyvämme
lentokentän ulkopuolella olevilla penkeillä, mutta siinä sade saattaisi
yllättää meidät. Vartijoita tuli lisää, toistimme tarinaa, he keskustelivat
kovasti keskenään ja lopulta: tämän kerran, mutta erittäin erittäin
poikkeuksellisesti! Yeah! Missio yö lentokentällä: on a gagné! Yhdellä naisella
kävi tuuri, sillä hän pääsi meidän siivellämme myös nukkumaan yläkertaan.
|
Lääkärikäynnillä |
|
Venettä metsästämässä |
|
La Marina du Marin |
Ylös kuudelta, vähän väärissä
jonoissa seisoskelua ja sitten meidän ihana positiivinen ilopilleri koneeseen.
Koska Gwadalla ainakin Nico ja Florian pitäisivät Maijusta huolta, päädyimme
jäämään reissun päälle vielä Katrin kanssa. Suuntasimme halki Martiniquen
paikkaan nimeltä Presqu’île de la Caravelle. Ne on kyllä nimennyt kaikki paikat
samalla tavalla kuin Gwadalla: Sainte-Anne, Salines, Caravelle ja lista on
loputon. Päädyimme vähän taas trekkaamaan näköalapaikalle kohtalaisen
polttavassa auringonpaisteessa, vaikka keskipäivä ei ollut vielä edes lähellä.
Tämän jälkeen biitsille lueskelemaan ja nauttimaan luksustarjonnasta: rannalla
oli nimittäin suihku ja vessa! Oijoijoi! Että ihminen voi ollakaan iloinen
elämän pienistä nautinnoista.
|
Ooo suihku ja vessa, luxury |
Koska olimme vasta käyneet
yhdessä rommitislaamossa, matka jatkui seuraavaan. Rommitislaamo #2: St.James. Taaskin
oli vieraileminen ilman opasta kielletty… Koska alettiin päästä vasta homman
ytimeen, eikun rommitislaamoon numero 3: Clément. Itse paikkaan tutustuminen ja
kierros olisi maksanut 12 euroa, mutta päätimme mennä vain maistiaisille
ilmaiseksi, toimii. Sitten yöpaikan etsintään, kerrankin jo hyvässä vaiheessa
päivää. Aloimme käydä autolla läpi eri poukamia Anse D’Arletissa. Ja hyvä näin,
sillä löydettin ihan superhuippukatos, missä aivan ihana näkymä ja oma rauha. No
mosquitos, no wind, no problems. Paikka bongattu, joten eikun iltabisselle
auringonlaskua ihailemaan viereiselle biitsille. Sitten toinen bisse ja vähän
naposteltavaa. Ja sitten vielä matkabisset mukaan. Reissun tässä vaiheessa oli
vihdoin aika parantaa maailmaa ja siinä me todella onnistuimme. Majapaikka
kokoon, rommipullo pöytään, musat päälle ja korttipakka esiin. Eipä siinä muuta
tarvittu. Life is good. Saatoin herätä viideltä aamuyöstä ja musat oli edelleen
päällä, sitä sattuu.
Uni maittoi erittäin hyvin ja aamulla oli hieman pientä
heikotusta ilmassa, ei kuitenkaan sen pahemmin sillä suuntana oli meri ja
snorklaus. Riuttaa ei edes pahemmin näkynyt sillä niiiin valtava kalaparvi peitti
sen ja kalaparvi vain jatkui ja jatkui. En oo varmaan kyllä koskaan elämässäni
nähny niin paljon kaloja samassa paikassa samaan aikaan. Muutoin näkyi myös
mustekala ja parit kilpikonnat. Loppupäivä menikin rantalaiturilla makoillen,
kierrellen rannikkoa eteenpäin. Näimme muutaman nähtävyyden, kuten
timanttikallion ja muistomerkin. Iltapäivän kommentti ”ei hitto on kyllä
vieläkin vähän kuollut olo” johti saman tien päähänpistoon – rommitislaamo #4:
La Mauny! Onnistuttiin päivän aikana pyörimään ennätysmäisesti
liikenneympyröissä ja tekemään u-käännöksiä. Palattiin vielä alkuillasta
satamaan löytääksemme edelleen veneen, joka matkaisi lähipäivinä St. Lucian
saarelle: ” Täst tulee kyl niin nolo reissu” . Venettä ei löytynyt, sen sijaan
netti, jätskit ja euron arvoiset happy hour drinkit, jotka maistuivat
salmarilta. Illaksi palattiin samaan yöpymispaikkaan kiinalaisen ruokapaikan
kautta. Tällä kertaa ohjelmassa oli lukemista ja nukkumista.
|
Good morning! |
|
Plenty of fish |
|
Rocher du Diamant |
|
"Vain savukkeita" |
|
Rommitislaamo La Mauny |
|
"Täst tulee niin nolo reissu" |
Viimeinen kokonainen päivä Martiniquella oli käsillä.
Pitkitimme aamua makoilemalla muutaman tunnin vielä riippumatoissa herättyämme,
sillä mikäs kiire meillä oli minnekkään – let’s take it easy! Kotiimme tungeksi myös joku outo tuijotteleva
ukko sanaakaan sanomatta. Siinä hän vaan tuijotti hiljaa meijän olohuoneen
sohvalla ja katseli ulos, tuijotti vaan hiljaa. Ihmeellistä toimintaa sanon
minä. Taas vähän uimista ja auringonottoa laiturilla. Lounastauko pidettiin jossain
Trois-Îletsin biitseistä, jatkettiin tutuksi tulleita u-käännöksiä ja liikenneympyröiden
kiertelyä. Päätettiin lopulta lähteä lähemmäs Fort-de-Francea, sillä laiva
lähtisi sieltä aamulla. Olimme saaneet vinkin mennä Lili’s Beach Baariin
paikkaan nimeltä Schoelcher. Sieltä löytyikin kiva idyllinen ranta ja
huokeahintainen biitsibaari, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Olihan tässä
elelty melkeen pari viikkoa luonnon helmoissa ja viiminen päivä Martiniquella
käsillä. Nautittiin Frozen drinkeistä, rantatuoleista ja lukemisesta. Hauskasti
tarjoilija sattui olemaan espanjalainen erasmus vaihtari, jonka matkabudjetti
oli hieman väärin arvioitu, joten työt olivat ainoa vaihtoehto rahoittaa
loppuaika vaihdosta. Pizzaa läheisestä Hacienda pizzeriasta, mikä sitten
nautittiin viereisellä katukivetyksellä. Tämän jälkeen ihan sattumalta
bongattiin kaiketi saaren ainoa elokuvateatteri (Gwadalla ei ole) ja tuumasta
toimeen mentiin ostamaan liput illan leffaan ” Qu'est-ce qu'on a fait au Bon
Dieu?”. Ranskalainen komedia, joka yllätti positiivisesti, ei huono valinta
ollenkaan. Ei meinaan haluttu mitään dubattua, joten ranskalaista sitten siis.
Oltiin aikaisemmin bongattu, että viereisellä biitsillä oli suihku, joten
halusin käyttää tilanteen hyväksi, eli eikun suihkuun biitsille, kauppaan
ostamaaan leffaeväitä ja elokuviin. Koska paikalla oli sen verran paljon
populaa, oli parkkipaikat aika hakusessa. Kuva kertoo kuinka hieno parkkipaikka
mekin löydettiin.
|
Pitkä aamu riippumatoissa |
|
Lili's Beach Bar |
|
Pizza time |
|
Vähän on parkkeerattuna vasten liikennettä ja suojatielle, hups |
Leffan jälkeen lähettiin vielä moikkaamaan Marcusta, kehen
siis tuli tutustuttua St.Maartenilla, erityisesti kun kaikki muut olivat jo
lähteneet Jamaikalle. Herrasmies tarjosi meille bisset ja pyörittiin samassa
paikassa kuin ensimmäisenäkin iltana. Hän näytti vielä hyvän paikan yöpyä,
sillä aamulla oli tarkoitus lähteä laivalla vielä St. Lucian saarelle.
Parkkeerattiin meijän pikkunen auto parkkikselle, missä jo yksi auto olikin
parkkeerattuna. Siinä sitten parkkeerattiin aivan kyseisen auton taakse. Siellä
muutama paikallinen nuori oli paennut paikkaan, jossa muita ei olisi…
Yllätyyys! Onneks heillä oli tummennetut lasit, ihan win-win tilanne
molemmille.
|
Siinä sitten paikallinen pariskunta minkä taakse pistettiin parkkiin |
Good morning Martinique! Autossa tuli jotenkin nukuttua,
vaikkei lyönytkään vertoja meijän Dominican minibussille. Eikun auton luovutus
ja reppuinemme laivaterminaaliin. Yllätyksiä yllätyksiä…
”Kaks lippua St. Lucialle, kiitos.”
”Selvä, ja koska ois paluupäivä?”
”21.5. suoraan Guadeloupelle.”
”Itseasiassa se koko paluulaiva on peruttu, seuraava
menee viikon päästä.”
”Jahas, o ou… no koskas Gwadalle pääsee seuraavaksi?”
”No tässä iltapäivällä.”
”No laitetaan siihen sitten kaks lippua…”
Eli meillekkin tuli hieman aikaisempi paluu reissulta. Toisaalta
se ei ollut niin vakavaa, sillä St. Lucian saarelle oli vähiten odotuksia ja
aikaakin suunniteltuna. Pyörittiin muutama tunti kuolleessa keskustassa
ilmastoiduissa tiloissa ja sitten neljä ja puoli tuntia laivalla Gwadalle.
Onneksi ei ollut pahemmin merenkäyntiä ja kannella oli mukava lueskella
auringossa. Ilmoitimme pojille, että nää tytöt tulis nyt sitten vähän
aikaisemmin jo kotiin ja heijän olkkariinsa asustelemaan loppuajaksi, sillä
omaa kämppää ei enää ollut. Nico tuli hakemaan ja sitten oltiin taas takaisin
Gwada perheen luona ja Maijullakin oli kaikki hyvin. Siis loppu hyvin, kaikki
hyvin.
Vaikka Dominican ja Martiniquen reissulla olikin hieman
huonoa onnea pelissä, reissu oli ihan huippu! Niin siistejä paikkoja, hauskoja
hetkiä ja hyvää seuraa. Luvassa vielä yksi päivitys Gwadan viimeisestä viikosta
ja fiilistelyä, mitä jäi käteen. Nyt ollaan jo Suomessa, mutta onneksi kuvat,
ihmiset ja muistot säilyy. Stay tuned - tulossa video edeltävistä 5 kuukaudesta
Gwadalla ja sen ympäristössä.
Ihanat Maiju ja Katri, loistoreissu taas kerran! On a gagné!
“ The problem
is not that there are problems. The problem is expecting otherwise and
thinking that having problems is a problem.”
"The best things in life are the people we love, the places we've been to and the memories we've made along the way. "