Les Saintes - valaita (!), vuohia ja vaeltamista

Täällä Guadeloupella kun ollaan, niin täytyyhän lähiympäristö koluta varsin perusteellisesti. On käyty jo La Desirade, Petite Terre ja Marie-Galante, joten listalta puuttui enää tärkeimmistä Les Saintes, josta on kuultu paljon hyvää puhuttavan. Petite Terreen mentiin katamaraanilla, Marie-Galantilla kuljettiin autolla, La Desiradella vuokrattiin skootterit, joten Les Saintsin saaret oli suunnitteilla valloittaa jalkaisin.

Les Saintes, kaksi pientä saarta Basse-Terren eteläkärjessä, minne merimatka kestää vain parisenkymmentä minuuttia. Asukkaita saarella reilut 3000. Aamulla tarkoitus oli lähteä kotoa klo 7, ja ei oikeastaan edes myöhästytty aikataulusta paljoa (sen muutaman kerran kun täällä on joku olevinaan pitävä aikataulu, mitä tulisi noudattaa). Jumituttiin vähän Gosierin liikenneruuhkiin kuten tavallisesti, sillä kaikki suuntaavat autonsa kohti Pointe-à-Pitreä töihin mennäkseen. Sen jälkeen liikenne alkoi sujua ihan sutjakkaasti, kunnes jossain puolimatkassa Basse-Terren rannikkoa autojono vain pysähtyi ja eteni etanan vauhdilla. Laiva siis lähti klo 9 ihan saaren eteläosista ja vilkuiltiin kelloa, joka näytti ajan kuluvan aivan turhan nopeasti. Suunniteltiin jo suunnitelma B:tä mennä kajakoimaan ja snorklailemaan Malendureen, jos laiva missattaisiin. Lopulta kuitenkin onnistuimme saapumaan satamaan vajaa vartti ennen yhdeksää, liput kouraan, kamat mukaan ja laivaan sisään. We did it! Ja aikaakin vielä jäi, kun laiva lähti kymmenisen minuuttia myöhässä.

Kuvasta vähän lisäselvitystä missä päin sitä on tullut talsittua

Ensimmäinen vaelluskohde oli le Chameau, eli saaren korkein kohta. Toki näin hyväkuntoisina sitä lähdimme valloittamaan vähän ennen puoltapäivää, eli ei kuumassa auringossa ollenkaan. Eipä näkynyt ristin sielua siellä meidän kanssamme kiipeämässä. Voi sitä soijan määrää... Onneksi saimme jättää reput ja suurimmat kantamukset yhteen pieneen putiikkiin rannan tuntumassa, joten matkaamme siivitti lähinnä Alepan muovikassi (stylish). Huipulta aukeni huimat näkymät koko saaren yli ja muillekkin kaukaisemmille saarille. Kiipesimme huipulla olevaan torniin, istuskelimme maisemia katsellen ja saimme loisteliasta materiaalia tulevaan Gwada-videoon ;)

Matkalla huipulle

"Jaksaa jaksaa!"

"Maiju, toinen käsi!"

Do not even bother to ask...

Matkalla alas huipulta, loppuvaiheessa ohitsemme kulki pieni turistibussi, joka oli kuskia lukuunottamatta tyhjä (hyvin tärkeä tarkennus). Muut luulivat, että heitin vitsillä että liftataan, mutta eikun peukkua pystyyn ja auto pysähtyi. Pääsimme kyydissä vähän matkaa kylään päin, mikä sekin siinä lämmössä teki ihan hyvää. Maijun murtuneesta olkapäästä saatetaan aina silloin tällöin saada muutama lisäsäälipiste, mitä toki kannattaa hyödyntää. Rannalla bikinit päälle, veteen ja ansaittua kylmää virvoketta nauttimaan.

Biitsin jälkeen menimme kauppaan ostamaan kaiken tarvittavan (mistä Maiju ois halunnu lähtee ostoskärryjen kanssa, ja palauttaa ne seuraavana päivänä), ja sitten jatkoimme matkaa biitsille, missä oli tarkoitus majoittua - riippumatoissa, tietenkin. Asensimme Alepa-jääkaappimme mereen, etsimme hyvän katoksen ja kiinnitimme riippumatot. Rannalla oli myös jonkin sortin "armeijaleiri", mikä oli kaiketi tarkoitettu nuorille, joita elämä oli hieman potkinut päähän ja he olivat eksyneet väärille poluille. Iso armeijanvihreä telttakylä oli siis naapurissamme. Hämmentävää.

Jääkaappi, paino ei ainakaan sanalla jää, eikä liiemmin kaappikaan

3 hullua, perusmeininkiä

Welcome to our home!

Naapurileiri

Helou! Nyt kirjotetaan kattoon!

"Menee tää vasurillakin..."

Elämä on laiffii

Apinat puussa

Kun ilta alkoi hämärtymään, päätimme jättää jälkemme katoksen kattoon sanoin "Elämä on laiffii". Sitä se täällä todellakin on. Haluttiin kirjottaa suomeks, mut kaikki lyhyet ytimekkäät lausahdukset suomeks kuulostaa aika tyhmältä, eikä tämäkään tee suuresti poikkeusta. Ensi katokseen ehkä sitten jotain muuta. Sytytimme kynttilät, pelasimme korttia sekä fiilistelimme menneitä ja tulevia. Myöhemmin yöllä yhdestä kaukana olevasta katoksesta paistoi valo ja sieltä kuului jonkinlaista älämölöä. Päätimme Katrin kanssa lähteä katsomaan mitä tapahtuu, sillä emme halunneet mennä liian aikaisin nukkumaan, jotta unta riittää aamuun asti. Siellä oli sitten katos täynnä näitä "armeijaleirin" kouluttajia hyvin laajalla ikähaarukalla laulaen lauluja ja juoden rommia. Meidät istutettiin pöydälle istumaan, teräksiset retkeilymukit kiersivät ja laulu raikasi. Tyypit kertoivat myös kohtalaisen hauskan jutun, sillä joku miehistä oli bongannut meidät aikaisemmin biitsillä, kun saavuimme ja mennyt kertomaan kavereilleen, että rannalla on kolme blondia. Kun kaverukset saapuivat katsomaan, olimme jo menneet rannan toiseen päähän ja kuten tilauksesta, samassa kohdassa oli 3 vuohta (niitä näillä saarilla oli aivan joka puolella). Siinä oli yhden kavereista hyvä vakuutella, että kyllä siinä äsken vielä oli blondeja, ei vuohia...

Desperados

Kaikki ei aina aukee ihan niinku pitää...

Yö meni hieman koleissa tunnelmissa, sillä lähtöaamun kiireissä jäi pressut ottamatta, mitkä olisivat suojanneet matalaa majaamme tuulelta. No, yhden yön nyt nukkuu vaikka missä, joten eipä sillä niin merkitystä. Aamulla siirryimme merinäköalahotellimme biitsille, snorklailimme ja pistimme leirin kasaan. Seuraavana otettiin suunta kohti Fort Napoléon linnaketta, mikä menisi kiinni 12:30. Vaikka tämäkin linnoitus vaati kiipeämistä, oli se lasten leikkiä edellispäivään verrattuna. Saavuimme paikalle vasta varttia yli 12, ja porteilla sanottiin, että enää ei pääse sisään. Hymyllä, säälipisteillä ja millä lieneekin meidät päästettiin poikkeuksellisesti vielä sisään, koska halusimme nähdä näköalan myös linnoituksesta, kun sinne kerran oli kiivetty. Nätit oli näkymät sieltäkin.

Merinäköalahotellimme suoraan biitsillä

Goooood morning!

You got to live your life to the fullest!

Fort Napoléon

Apina puussa

Näkymät Basse-Terreen

Lopuksi päätimme vielä lähteä paikan minikokoiselle sokeritoppavuorelle, tai sen biitsille tarkemmin sanottuna. Olisimme ottaneet pikkubussin, jos sellaisia olisi sattunut matkalle, mutta lopulta sinne tuli mentyä myös jalkaisin menopaluu. Perillä odotti sympaattinen pieni ranta ja kävimme uimassa ennen satamaan paluuta. Palasimme siis samalla matkustaja-aluksella, kuin tulimmekin. Istuimme sisällä laivan etuosissa, kunnes vauhti hidastui ja tuli kuulutus: "Hyvät naiset ja herrat, hiljennämme nyt vauhtia, sillä oikealla puolellamme hyppii valas." Noin sekunti ja koko laivan matkustajat olivat kiinni ikkunassa oikeassa reunassa laivaa. Ensimmäisestä kerrasta ei nähty niin hyvin, mutta hetken päästä uusi kuulutus tuli ja koko matkustajisto ryntää vasempaan reunaan. Ei hetkeäkään, kunnes joku bongaa valaan oikealta puolelta, kiljahtaa ja kaikki ryntäävät toiseen reunaan. Näkemisen arvoista meininkiä! Valas hyppi useita kertoja, leikiskeli meressä ja hyppäsi myös selkä edellä valkoisen mahan viuhahtaessa meren pinnalla. Olimme niin fiiliksissä, että ei ollut sillä hetkellä riemulla rajaa. Cool stuff.

Ihana pikku reissu kaikinpuolin! Nyt tukikohtana toimii St.Maarten ja täältä takas Gwadalle perjantaina. Siitä siis lisää myöhemmin... Bisous!